Pehmeälehtinen tai ei, ruokonadalla laatu ratkaisee

Ruokonata kestää juuristorakenteensa ansiosta hyvin kuivuutta ja on jälkikasvukyvyltään omaa luokkaansa. Ei siis ihme, että kuivan viime kesän jälkeen viljelijöiden kiinnostus ruokonataa kohtaan on ollut nousussa. Erityisen paljon mielenkiintoa ovat herättäneet pehmeälehtiset ruokonatalajikkeet, jotka ovat saapuneet eteläisemmästä Euroopasta Suomen markkinoille. Vai ovatko sittenkään? Mistä pehmeälehtisyydessä on oikeastaan kyse?

Ruokonadasta on olemassa maailmalla sekä pehmeä- että kovalehtisiä lajiketyyppejä ja kaikkea niiden väliltä. Lajiketyyppien kovassa ääripäässä ruokonadan lehdet ovat veitsenterävät, mikä johtuu lehden reunaan kertyvästä piin ja hapen muodostamasta kemiallisesta yhdisteestä. Pehmeälehtisiltä lajikkeilta tämä silikaatti puuttuu.

– Silikaatit tekevät ruokonatojen lehtien reunoista kovan tuntuisia ja alentavat niiden maittavuutta. Tästä syystä kovalehtisiä lajikkeita ei suositella laitumiin. Tarkkuussilputussa massassa säilörehukäytössä merkitys on vähäisempi, sanoo Borealin nurmikasvien jalostaja Mika Isolahti.

Suomessa yleisesti käytetyt ruokonatalajikkeet ovat kovalehtisiä. Kovalehtisyyden asteessa on kuitenkin eroja, joten siemenkaupassa on vastaan saattanut tulla myös ”pehmeähköjä” tai ”suhteellisen pehmeitä” ruokonatalajikkeita.

– Riippuu tietenkin aina, mihin vertaa. Johonkin poikkeuksellisen kovalehtiseen lajikkeeseen verrattuna meidän Retukin on pehmeälehtinen ja Karolina on jopa perimältään puoliksi pehmeälehtinen. Minusta näistä kumpikaan ei kuitenkaan ole softi, sanoo Isolahti.

Suomen markkinoilla ei tiettävästi ole tällä hetkellä yhtään aidosti pehmeälehtistä ruokonataa eli sellaista, jolta silikaatit puuttuisivat lehdestä täysin. Perussyy tähän löytyy pohjoisista olosuhteistamme, sillä pehmeälehtisten lajikkeiden juuret löytyvät Suomea selvästi eteläisemmistä jalostusohjelmista.

– Olemme testanneet omissa kokeissamme vuosien kuluessa kohtuullisen paljon pehmeälehtisiä ruokonatoja. Suurin ongelma lajikkeissa on ollut niiden talvenkestävyys, joka ei yksinkertaisesti riitä Suomen olosuhteissa. Myös laadussa on ollut isoja eroja. D-arvoltaan lajikkeet ovat voineet olla hyviä, huonoja tai jotain siltä väliltä, kertoo Isolahti.

Vain sulaneesta rehusta energiaa eläimen käyttöön

Vaikka pehmeälehtinen ruokonata maistuu eläimille yleensä kovalehtistä paremmin, ei sen perusteella pidä tehdä johtopäätöksiä lajiketyyppien ruokinnallisesta arvosta. Pehmeälehtisyys ja energia-arvo eli sulavuus ovat täysin eri ominaisuuksia. Lajike voi olla kovalehtinen, mutta sillä voi olla korkea energia-arvo tai lajike voi olla pehmeälehtinen, mutta siitä huolimatta sulavuudeltaan alhainen.

– Kuten muillakin nurmikasveilla energia-arvo on täysin riippuvainen kasvin soluseinämän sulavuudesta. Tätä voidaan kuvata D-arvolla (kuiva-aineen sulavuus), omd:llä (orgaanisen aineen sulavuus) tai indf:llä (sulamattoman kuidun määrä). Suomessa käytetään rehuanalyyseissa nykyään D-arvoa ja indf:ä. D-arvo ja indf ovat voimakkaasti riippuvaisia toisistaan ja riippuvuus on luonteeltaan negatiivinen, sanoo Isolahti.

Ruokonata valtaa voimakaskasvuisena lajina helposti alaa kasvustossa, joten sen osuus nurmiseoksesta on hyvä pitää enintään 10 – 15 prosentissa. Päätös niiton ajankohdasta kannattaa tehdä ruokonadan ehdoilla, sillä ruokonadan D-arvo laskee helposti varsinkin toisessa niitossa, jos korjuun ajoituksen kanssa ei ole tarkkana.

– Kokeissa Karolina-ruokonadan D-arvo on ollut ensimmäisessä ja kolmannessa niitossa lähellä nurminataa, mutta jäänyt toisessa niitossa nurminadasta 20-30 g/kgKA silloin, kun niitot on tehty nurminadan eikä Karolinan kehitysrytmin mukaan, sanoo Isolahti.