Wellamo-kevätvehnä tuottaa laatua vuodesta toiseen

7.4.2016

WellamoBOR-kevätvehnässä yhdistyvät satoisuus, hyvä leivontalaatu ja kasvuaikaluokan tuoma viljelyvarmuus. Kasvuajaltaan Wellamo kuuluu päätyypin kevätvehniin ja menestyykin koko vehnän tuotantoalueella. Eviran tekemän viljan laatuseurannan mukaan Wellamo tuotti korkeita sakolukuja myös viime kasvukauden haasteellisissa olosuhteissa.

Viljelyvarma leipävehnä

Jouni Ristimäki Punkalaitumelta on viljellyt Wellamoa jo vuodesta 2009 alkaen, jolloin lajike tuli markkinoille. Wellamo on tuottanut tilalla tasaisesti korkeita satoja ja hyvää laatua.

− Wellamossa on luontaista valkuainen nousua, joten sato soveltuu sen puolesta leipävehnäksi. Myös sakoluku on ollut hyvällä tasolla, Ristimäki kertoo.

Ristimäki on viljellyt Wellamoa enimmäkseen savimailla ja myös jonkin verran vanhalla suonpohjalla. Vain yhtenä vuonna sakoluku ei ollut riittävä leipävehnäksi, minkä Ristimäki arvelee johtuneen syyshalloista.

Leipävehnää tuotettaessa viljelyyn kannattaa panostaa hyvälaatuisen sadon aikaansaamiseksi. Kylvölannoituksen lisäksi Ristimäki on savimaalla levittänyt parina vuonna raemuotoista typpeä 10─15 kg vähän ennen tähkän esille tuloa. Suonpohjalla typpeä muodostuu luontaisesti, joten typpilannoituksen tarve on pienempi kuin savimaalla.

Tautitorjunnan Ristimäki on tehnyt Wellamolle kahdesti kesässä. Tautitorjunta antaa turvaa ja varmistaa sadon laatua. Lujan korren ansiosta Wellamo on pysynyt tilalla hyvin pystyssä myös ilman korrenvahvistajaa.

− Joskus kun kasvusto on näyttänyt lämpimänä kesänä oikein rehevältä, olen laittanut pienen annoksen kasvunsäädettä ensimmäisen rikkakasviruiskutuksen yhdessä, Ristimäki kertoo.

Wellamo selvisi viime kesän sateista melko hyvin ja sadosta tuli vähintäänkin kohtuullinen. Sato meni leipävehnäksi eikä laadussa ollut puutteita. Tänä keväänä Wellamoa kylvetään tilalla jälleen yli 20 hehtaarin alalle.

Tutusta tarkemmin Wellamon lajikeominaisuuksiin ja koetuloksiin sekä katso siementen lajike-edustaja

IMG_1110