Varhaisperuna kasvoi koko kauden potuksi – syödään yhdessä Jussia

25.8.2017

JussiBOR-perunan kesä on kulunut varsin mukavasti: mukuloita on kasvanut paljon ja uutuusperunan hyvää makua on kiitelty.  

Tänä kesänä varhaisperunamarkkinoita valloittanut Borealin uutuusperuna Jussi jatkaa tasaista kasvuaan vielä syksyäkin kohti. Jussi voidaan istuttaa varhain keväällä kylmään maahan, mutta sitä voi huoletta kasvattaa myös kesäperunana ja nostaa syksyllä.

Jussi-perunan jakelusta vastaavan Siemenperunakeskuksen toimitusjohtaja Paula Ilola kertookin, että Jussin hyvä maku ja pitkä satokausi ovat tulleet tänä kesänä erityisen hyvin esiin.

– Jussi ei kasva liian suureksi, vaan se jatkaa varhaisperunan kasvatuskautta mukavasti. Myös kotipuutarhoihin ja palstaviljelijöille Jussi on ollut erinomainen valinta, hän kertoo.

Muuraiskankaan Peruna

Harri Muuraiskangas myi Jussia Himangan kotiseutumarkkinoilla heinäkuussa.

Himangalla Kalajoella perunoita viljelevä Harri Muuraiskangas kertoo, että Muuraiskankaan Perunan pellolla on vielä vajaat puoli hehtaaria Jussia odottamassa nostoa.

– Olemme olleet tosi tyytyväisiä tähän lajikkeeseen. Viljelijän kannalta on hyvä, että varhaisperunan kautta pystyy jatkamaan syksymmälle. Asiakkaammekin ovat tykänneet Jussista ja kertoneet, että peruna on sopinut sekä suulle että vatsalle.

Jussia oli tänä kesänä kuluttajien saatavilla ensimmäistä kertaa laajemmin. Harri Muuraiskankaan mukaan aika moni perunan ostaja jo tunsi Jussin. Muuraiskankaan tarkoitus on laajentaa Jussi-perunan viljelyä ensi kesänä.

Paula Ilola kertoo, että ensi kesänä Jussia riittää myös kotipuutarhureille.

– Viime keväänä ei suuren kysynnän vuoksi pystytty tarjoamaan siemenperunaa kaikille, mutta nyt sitä pitäisi löytyä sekä lautasille että viljelyyn. Toki tässä vaiheessa pitää muistaa, että vaikka siemensato näyttää hyvältä, niin kaikki perunat ovat vielä pellossa.

Jussi on mukana viikonloppuna huipentuvassa Syödään yhdessä -hankkeessa. Jussi on tänään perjantaina mukana myös Tyrnävällä Yösyödään yhdessä -tapahtumassa, jossa sata yösyöjää saa lautaselleen Jussi-herkkuperunasoppaa.

Turussa kesäkuussa vietetyillä Neitsytperunafestivaaleilla sata Jussia sai uuden kodin osana Syödään yhdessä -kampanjaa.

Turussa kesäkuussa vietetyillä Neitsytperunafestivaaleilla sata Jussia sai uuden kodin osana Syödään yhdessä -kampanjaa.

JussiBOR-peruna

  • Tänä vuonna Jussia kasvoi noin 160 hehtaarilla.
  • Peruna on osoittautunut erinomaiseksi niin maultaan kuin viljelyominaisuuksiltaan.
  • Jussi-perunan on jalostanut Boreal Kasvinjalostus Oy ja siementuotantoa hoitaa Siemenperunakeskus.
  • Jussi on mukana Suomi 100 -juhlavuoteen liittyvässä Syödään yhdessä -hankkeessa.

 

Seuraa Jussin tarinaa Instagramissa ja Facebookissa!

Jussi-perunalaatikot_SPK_IG